Tuet palkkaamiseen

Yritys tai yhteisö

Yrityksille on tarjolla erilaisia tukia työllistämiseen ja palkanmaksuun.


Työllistämiseen on olemassa erilaisia tukia, joita työnantaja voi tarvittaessa hyödyntää.

Palkkatuki

Työvoimatoimisto myöntää palkkatukea sellaisen henkilön palkkaamiseen, jonka olisi mahdollisesti vaikeaa työllistyä avoimilla markkinoilla, johtuen esim. pitkästä työttömyydestä, vähäisestä työkokemuksesta, vanhentuneesta osaamisesta tai työtä hankaloittavasta vammasta.

Työnantaja saa pientä kompensaatiota siitä, että työnohjaukseen joudutaan käyttämään hieman kauemmin aikaa. Palkkatukea voidaan myöntää sekä määräaikaiseen että toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Jossain tapauksissa sitä myönnetään myös osa-aikaiseen työsuhteeseen, jos TE-toimisto katsoo, että tällainen työsuhde tukee henkilön mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille.  

Palkkatukea ei sen sijaan myönnetä, jos palkka on tulosperusteinen, palkkatuetulla työntekijällä halutaan korvata muita lähiaikoina irtisanottavia tai lomautettavia työntekijöitä, tuki antaa yritykselle epäreilun kilpailuedun, työsuhde on alkanut ennen palkkatuen myöntämistä, työnantaja ei ole maksanut veroja tai muita lakisääteisiä maksuja tai työnantaja ei muista syistä täytä tuen kelpoisuusvaatimuksia.    

Palkkatuki maksetaan yritykselle jälkikäteen, eli yritys saa osan palkan kustannuksista hyvityksenä valtiolta.

Palkkatukianomuksen voi tehdä sähköisesti TE-keskuksen web-sivulla yrityksen ja työnantajan oma asiointi-palvelussa. TE-toimisto päättää tuen suuruuden ja keston tapauskohtaisesti.

Lue lisää palkkatuesta TE-toimiston sivuilta.

Oppisopimus

Oppisopimuskoulutus on nykyajan vastine entisaikojen oppipojille ja kisälleille, jotka hioivat taitojaan mestareiden opissa. Oppisopimuksella tapahtuva koulutus on käytössä ammatillisessa perus- ja lisäkoulutuksessa, eli opiskelija kouluttautuu ammattiin suoraan yrityksessä ja saa päätteeksi tutkinnon. Oppisopimuskoulutuksen ajaksi koulutettava ja yritys solmivat määräaikaisen työsopimuksen.

Yritys sitoutuu kouluttamaan opiskelijan tarjoamalla tälle ammatin oppimisen tai tutkinnon suorittamisen edellyttämiä tehtäviä. Opiskelijan täytyy myös mahdollisuuksien mukaan voida osallistua opetustunneille oppilaitoksessaan. Koska koulutettava on yrityksessä töissä, on yrityksen maksettava hänelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos koulutettava on työtön, voi yritys hakea koulutuksen ajaksi työllistämiseen palkkatukea.

Lue lisää oppisopimuksesta TE-palvelun sivuilla täältä.   

RekryKoulutus

Jos sopivia osaajia ei ole tarjolla voi yritys hyödyntää myös rekrytoivia koulutusohjelmia, joita TE-keskus järjestää useiden eri palveluntarjoajien kanssa erilaisiin osaamistarpeisiin.

RekryKoulutuksen tavoitteena on, että yritys löytää tarpeisiinsa sopivan koulutettavan työnhakijan, joka  työllistyy yritykseen koulutusjakson päätteeksi. Koulutuksen kautta töihin hakevat ovat usein ammatinvaihtajia tai lisäkoulutusta kaipaavia työnhakijoita. Koulutukseen kuuluu yleensä  teoriaopetusta sekä työssäoppimista. Yritys voi räätälöidä RekryKoulutuksen omien tarpeiden mukaiseksi tai osallistua työllistävänä osapuolena sopivaan käynnistymässä olevaan rekrytoivaan koulutusohjelmaan. Yritys voi kysellä alkavista ohjelmista TE-toimistosta, ja aktiivinen työnhakija voi myös olla yhteydessä yritykseen ja mainita tällaisesta työllistymistavasta. Työnantaja ja työ- ja elinkeinohallinto rahoittavat koulutusohjelman yhdessä, siten että työnantajalle kertyy  30 prosenttia hankintasopimuksen mukaisesta kokonaishinnasta.

Lisää aiheesta

Työnantaja: Työllistä palkkatuella (TE-palvelut)

Oppisopimuskoulutus (Opetushallitus)

Oppisopimus ja työnantaja (Opetushallitus)

RekryKoulutus (TE-palvelut).

Miten Palkkaus.fi toimii?

Palkkaus ABC: ohjeita ja vinkkejä työsuhde- ja palkka-asioista