Työtön voi ansaita bruttona 300 euroa kuukaudessa ilman, että ansiot vähentävät hänen työttömyysetuuksiensa määrää.
Työtön voi tienata bruttona 300 euroa kuukaudessa ilman, että se rokottaa hänen työttömuusetuuksiensa määrään. Työttömän kannattaa siis yhä tehdä lyhyitäkin töitä, koska niiden tekemisestä jää enemmän hänelle itselleen käteen. Suojaosa koskee sekä peruspäivärahaa että ansiosidonnaista saavia työttömiä.
Kaikki tulot on kuitenkin aina ilmoitettava Kelalle. Vaikka siis tienaisi bruttona alle 300 euroa kuukaudessa, on tämäkin ilmoitettava Kelalle. Työttömyystukea haetaan näissä tapauksissa normaalisti, mutta tämän lisäksi Kelalle on toimitettava palkkalaskelma tehdyistä töistä.
Suojaosaa miettiessä kannattaa huomata, että suojaosan tulo ilmoitetaan bruttona. 300 euron bruttoansioista menee siis vielä osa ennakkopidätystä ja työntekijän sosiaaliturvamaksuja. Jos saa peruspäivärahaa ja ansaitsee kuukaudessa bruttona 300 euron suojaosan verran, jää käteen kuukaudessa nettona noin 250 euroa ylimääräistä pelkkään peruspäivärahaan verrattuna.
300 euron ylittävät osa tuloista vähentää työttömyystukea. Käytännössä jokainen 300 euron jälkeen ansaittu euro vähentää työttömyystukea 50 sentillä.
Esimerkki
Pirjo on työttömänä ja saa peruspäivärahaa. Jonain kuukautena hän saa Palkkaus.fin kautta keikkahomman, josta tienaa bruttona 500 euroa. Ensimmäiset 300 euroa eivät vaikuta peruspäivärahan määrään lainkaan. Jälkimmäiset 200 euroa vähentävät peruspäivärahaa 100 eurolla (200 * 0,5). Yhteensä Pirjo jää bruttona 400 euroa voitolle suojaosan ansiosta.
Kun palkkalaskelmat toimittaa Kelaan, he seuraavat samalla myös työssäoloehdon kerttymistä. Työssäoloehdon täyttyminen on edellytys peruspäivärahan saamiselle, joten palkkakuittien toimittamisesta voi olla muutenkin hyötyä työttömälle työnhakijalle.
Työttömyysturvan suojaosa ei koske toimeentulotukea. Käytännössä kaikki ansiot vähentävät toimeentulotuen määrää, joten selvitä tilanne erikseen, jos saat toimeentulotukea ja harkitset pienempien töiden tekemistä.
Lue lisää
Työnantajan sivukulut, mitä ne sisältävät?
Kokeile ilmaista palkkalaskuri: arvioi sivukuluja ja kustannuksia
Palkkaus ABC: ohjeita ja vinkkejä työsuhde- ja palkka-asioista